Kevät etenee ja vaalit lähestyvät. Tätä kirjoittaessani on vaaleihin aikaa tasan viikko. Tänään törmäsin paikallista Österbottens Tidningiä lukiessani mielenkiintoiseen artikkeliin, jossa kerrottiin, että ehdokasvalinnassa henkilö merkitsee eniten. Siis enemmän kuin puolue tai sukupuoli. Minuakin ovat äänestäneet henkilöt, joiden oma puoluetausta on aivan toinen kuin minulla. Toisaalta on niitäkin, jotka sanovat pitävänsä minusta, mutta eivät voisi koskaan äänestää kristillisdemokraattia. Se on aivan reilua. Kyllä minullakin on puolueita, joiden ehdokasta en missään tilanteessa äänestäisi. Se on demokratiaa.
Itse artikkelissa siteerataan kuntaliiton tekemää tutkimusta, jossa siis kysyttiin sitä, mitkä ominaisuudet ovat tärkeimpiä, kun ihminen valitsee omaa ehdokastaan tai äänestyskohdettaan. Järjestys on tutkimuksen mukaan: henkilö, puolue, paikkakunta, ikä ja sukupuoli.
Muistan, kuinka olin itse eduskuntavaalien aikaan matkalla jonnekin pienelle paikkakunnalle teltan ja pienen grillin kanssa. Olin Peter Östmanin kyydissä ja juttelimme siinä matkalla siitä, että onko tuommoisesta maakunnan kiertämisestämitään hyötyä. Peter totesi minulle, että: ”Ei meistä kukaan lopulta tiedä millä on merkitystä ja millä ei, mutta ei sitä uskalla oikein poiskaan jäädä” Sama kysymys kaiken hyödyllisyydestä nousi esille, kun uusien ehdokkaiden kanssa juttelimme Pietarsaaren kävelykadulla samoissa puuhissa, teltan ja grillin kanssa. Edelleen tuo kysymys tulee eteen, kun kirjoittaa tällaista blogitekstiä ja katsoo myöhemmin, että kuinkahan moni näitä on tällä kertaa lukenut. Loppujen lopuksi persoona ratkaisee.
Se käy kyllä yksiin sen aavistuksen kanssa, joka minulla on ollutkin. Olen nimittäin jotenkin sen kokenut juuri niin, että jos ihmiset pitävät vaikkapa minua hyvänä tyyppinä – mikä ikinä siihen heidän kohdallaan vaikuttaakin – niin he voivat äänestää minua. Ja jos taas olen jotenkin onnistunut antamaan itsestäni huonon kuvan, he eivät missään tapauksessa tee niin. Tästä on se ilmiselvä seuraus, että usein hyväkin ehdokas jää valitsematta, jos häntä ei vain tunne riittävän moni. Hänestä ei vain ole hyvää tai huonoa kuvaa. Toisaalta sitä hyvän tyypin mainetta on hankala rakentaa aivan lyhyessä kampanjassa. Sama ilmiö voi näkyä siinä, että oman kylän muusikko tai urheilija voi tulla valituksi äänivyöryllä aivan riippumatta hänen poliittisista käsityksistään tai ajatuksistaan. Riittää, kun hänestä on muodostunut hyvä ja lupsakka kuva ihmisten mielissä. Se on demokratiaa.
Politiikassa, kuten monessa muussakin touhussa on tyypillistä toivoa, että myös nuoret innostuisivat ja lähtisivät mukaan. Sitä toivon minäkin. Silti on niinkin, että monessa isossa asiassa ihminen toivoo, että päättäjillä olisi kokemusta ja osaamista ja usein se silti liittyy myös ikään. Mielestäni oli silti jonkin verran yllättävää, että ikä tai sukupuoli eivät olleet merkittäviä valintakriteerejä tutkimuksen mukaan. Sen sijaan voisin kuvitella, että juuri Pietarsaaressa myös kieli olisi noussut esille, mikäli se ollut erikseen valittavissa. Tässä tutkimuksessa kieli niputettiin yhteen henkilön ominaisuuksien kanssa ja tulkittiin, että kielellä ei ole merkitystä.
Yksi tuttu ihminen ilmoittikin minulle reilusti, että ei äänestä minua, koska kaipaa enemmän kokemusta tulevalla kaudella. Siinä jäi minulle avoimeksi monta kysymystä: Miten voi saada kokemusta, jos ei tule valituksi? Mitä sellaista hän ajattelee (tai tietää) olevan edessä, jossa kokemusta tarvitaan? Millä perusteella minulla ei sitä kokemusta ole? Miten hän voi tietää miten minä äänestäisin niissä tiukoissa asioissa, joita hän edeltä ennakoi? Lopputulema on se, ettei hän tiedäkään. Tällä kertaa vain hänen kohdallaan toinen on parempi tyyppi kuin minä. Se on demokratiaa.
ramilehtola.com 
Jätä kommentti