Politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita koko rahan edestä.

Kuntavaalit

  • Demokratiaa

    Kevät etenee ja vaalit lähestyvät. Tätä kirjoittaessani on vaaleihin aikaa tasan viikko. Tänään törmäsin paikallista Österbottens Tidningiä lukiessani mielenkiintoiseen artikkeliin, jossa kerrottiin, että ehdokasvalinnassa henkilö merkitsee eniten. Siis enemmän kuin puolue tai sukupuoli. Minuakin ovat äänestäneet henkilöt, joiden oma puoluetausta on aivan toinen kuin minulla. Toisaalta on niitäkin, jotka sanovat pitävänsä minusta, mutta eivät voisi Continue reading

  • Vaalikonevastauksia, osa 2

    Vaalit lähestyvät ja sen myötä ovat myös erilaiset vaalikoneet avautuneet. Itse vastasin tällä kertaa vain kahteen eri vaalikoneeseen, ne ovat nimittäin melko työläitä täytettäviä. Jos haluat tutustua antamiini vastauksiin, linkit vaalikoneisiin löytyvät tästä: Ylen vaalikone Sanoman vaalikone Yhden valtuustokauden kokemuksella voin kuitenkin sanoa, että on aivan eri asia klikkailla vastauksia vaalikoneeseen kuin tehdä niille asioille Continue reading

  • Välitilinpäätös

    Oikeastaan minun piti kirjoittaa tunnelmia taakse jääneistä eduskuntavaaleista jo pääsiäisenä, mutta upea sää ei houkutellut istumaan koneen äärellä yhtään enempää, kuin oli pakko. Ja pakkohan ei ollut eikä ole. Heti vaali-iltana kirjoitin Facebookissa lyhyen päivityksen: ”Tänään on takki tyhjä ja pieni pettymyskin kaivaa mieltä. Toki keski-ikäinen mies on myös pettymyksiin tottunut, eikä tähän mikään kaadu.” Continue reading

  • 33

    [Tämä teksti on aiemmin julkaistu toisella blogisivustollani. Kopioin sen tänne, koska tämä sivu on poliitikon tehtävääni varten luotu] Tuossa se nyt on – otsikossa – minun vaalinumeroni. Tuntuu aika hurjalta, mutta kai siihenkin tottuu. Minulta on tässä vaalien alla kyselty vähän konkreettisempaa listaa asioista, jotka koen tärkeäksi. Eräs kokenut kuntapoliitikko toivoi jopa ”uusia avauksia”. Molemmat Continue reading

Rami Lehtola

Olen pietarsaarelainen kaupunginvaltuutettu ja politiikasta kiinnostunut keski-ikäinen mies. Kirjoitan tällä sivustolla kaikkea politiikkaan ja yhteiskuntaan liittyvää. Kuulun Kristillisdemokraatteihin, mutta kuvittelen silti olevani kykenevä kuuntelemaan ja ymmärtämään toisenlaisesta arvomaailmasta ponnistavien ihmisten ajatuksia