Olen kirjoittanut tämän saman tekstin yli kymmenen vuotta sitten, vuonna 2011. Nyt, kun olen itse valmistautumassa eduskuntavaaleihin, totesin tämän olevan edelleen ajankohtainen. Tein muutaman pienen korjauksen, mutta sisältö on hyvin pitkälti muuttumaton.

Näin lähestyvien vaalien alla sattuu aika ajoin silmiin syytöksiä poliitikkojen takinkääntötempuista. Koukuttavaa sisältöä etsivät wannabe-aktivistit kuluttavat aikaansa selailemalla jonkun pinnalla olevan poliitikon vanhoja puheita ja kirjoituksia ja löytävät esimerkkejä selvästä takinkäännöstä. Siis siitä, että tarkkailun kohteena oleva poliitikko on joskus sanonut jotakin tai ollut jotakin mieltä jostakin ja uusimpien haastattelujen mukaan näyttää muuttaneensa mielipidettään. Mikä skandaali!

Sarkasmi sikseen. On hyvä, että poliitikkoja ja muitakin ihmisiä otetaan kiinni heidän puheistaan. Toistuva mielistely ja räikeä populismi pitääkin poimia pois ja paljastaa. En ole niin sinisilmäinen, ettenkö ymmärtäisi poliitikkojen sortuvan helposti populismiin ja äänten kalasteluun sopivia mielipiteitä esittämällä. Kuitenkin mielestäni populistin leima lyödään poliitikkoon tänä päivänä ihan yhtä nopeasti kuin rasistin leima maahanmuuttoa kritisoivaan, narsistin leima karismaattiseen johtajaan ja vihapuheen leima kaikkeen negatiiviseen kommentointiin.

Me halveksimme takinkääntöä sen tähden, että se on meistä äärimmäistä epärehellisyyttä. Voi se sitäkin olla. Samalla aikaa se voi olla äärimmäistä rehellisyyttä. Meistä jokainen kuitenkin arvostaa tutkijaa, joka on vuosikausia tutkinut vaikkapa ilmastonmuutosta. Hän on saattanut olla skeptinen tuota ilmiötä kohtaan ja on saattanut arvostellakin ilmastonmuutoksen puolestapuhujia. Jos sama tutkija kuitenkin kiistattomien todisteiden ja muuttuvien olosuhteiden vakuuttamana päätyy uudelle kannalle, ei kai häntäkään tarvitse leimata takinkääntäjäksi? Jokaisella on oikeus sanoa: ”Tässä asiassa olen ollut väärässä. Luulin vilpittömästi olevani oikeassa, mutta joudun myöntämään erehtyneeni.” Eikö se ole kaikkein arvostettavinta rehellisyyttä?

Minä olen monta kertaa joutunut myöntämään olevani väärässä. Monta kertaa olen jättänyt sen myöntämättäkin. Niinä harvoina kertoina, kun itse olen ollut oikeassa ja toinen on myöntänyt minulle olleensa väärässä, on päällimmäinen tunne ainoastaan arvostus ja kunnioitus. Vahingonilolla ei sellaista hetkeä halua pilata.

Itse asiassa jokaisella meistä on oikeus muuttaa mieltämme. Suositeltavinta se on silloin, kun mielenmuutoksemme perustuu faktoihin eikä vain tarpeeseen olla mieliksi toisille. Jos me pidämme itse kiinni tästä oikeudestamme, niin suokaamme se muillekin. Jopa poliitikoille. Joskushan heidänkin mielenmuutoksensa on puhtaasti paremman asiatiedon ja syvällisemmän perehtymisen seurausta. Minä ainakin pidätän itselläni oikeuden muuttaa mieltäni ja suon sen oikeuden myös muille.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille menestystä vaaleihin!