ramilehtola.com

Jokainen eduskuntavaaleissa ehdolla oleva ihminen joutuu kampanjoimaan valintansa puolesta. Kampanjointi on puolestaan ennen muuta kestävyysurheilua tai kymmenottelua, jossa on jaksettava kauan ja osattava monenlaisia tapoja markkinoida itseään. Sitähän kampanjointi pohjimmiltaan on: itsensä, ajatustensa ja oman puolueensa markkinointia. (Kymmenottelusta kirjoitti upeasti Helsingin Sanomien Jaakko Lyytinen kolumnissaan.)

Kampanjointi on toisaalta hyvin perinteinen taiteenlaji. Kirjoitetaan lehtiin mielipidekirjoituksia, viedään kylttejä teiden varsille ja jaetaan esitteitä tai muuta vaalimateriaalia toreilla, kävelykaduilla ja kauppojen parkkipaikoilla. Postitetaan ehkä vaalilehtiä koteihin. Modernimpaa suuntausta edustavat mainokset digitaalisilla näytöillä tai sosiaalisessa mediassa, podcastit, livelähetykset vaalitapahtumasta tai vaikkapa vaalivideot, joita itsekin olen tuonnetämän tekstin alle listannut. Tiedän, etteivät kaikkein kokeneimmatkaan tiedä, mikä olisi paras tapa kampanjoida. Siksi ne, joilla on mahdollisuus, tekevät vähän kaikkea. Toisaalta taas sellaiset, joilla on rajallisesti aikaa tai resursseja tai molempia, keskittyvät siihen mihin kykenevät. Hyvin maanläheistä ja juurevaa touhua kaikenkaikkiaan.

Tottakai tällaisena aikana on helpompaa, jos on onnistunut luomaan mielenkiintoisen Youtube- tai TikTok -kanavan, mutta jos ihminen ei vain ole luonteeltaan tubettaja tai tiktokkaaja, ei ole helppoa yhtäkkiä sellaiseksi ruveta. Eikä suosittua kanavaa voi tyhjästä luoda.

Kaltaiselleni markkinoinnin ammattilaiselle on ollut hyvin kiehtovaa katsella erilaisia vaalikampanjoita. Olin vieraana Seinäjoen Ideaparkissa ja katselin siellä monien kokeneiden poliitikkojen – oikeiden raskassarjalaisten – kampanjointia ja totesin, että loppujen lopuksi meidän tapamme kampanjoida ei eroa merkittävästi toisistaan. Lisäpontta ajatuksilleni sain lukieassani toisen Helsingin Sanomien artikkelin: Kansan parissa.

Pyydän, älä tulkitse minua väärin. En tarkoita tällä sitä, että oma kampanjointini olisi jotenkin erinomaista tai että minäkin olisin raskaan sarjan poliitikko. Istuvilla kansanedustajilla ja ministereillä on aivan varmasti kaikkea enemmän: enemmän tukijoita, enemmän rahaa, enemmän aikaa (ainakin kampanjatauolla) ja enemmän tietoa ja kokemusta. Tarkoitan sitä, että loppujen lopuksi kuitenkin meidän kaikkien tienvarsikylteissä on samat asiat: nimi, naama ja numero. Joillakin lisäksi logo – oma tai puolueen – ja nettisivut tai vaalislogan.

Olen kuullut kuinka kokeneet poliitikot vastaavat vaalipaneeleissa. Osa heistä on nopeita ja nokkelia, osa taas ei tee minkäänlaista vaikutusta. Toisilla on hyvä ulosanti ja miellyttävää karismaa, toiset eivät erotu kummallakaan. On ehdokkaita, joilla on käsittämättömän laajasti tietoa eri asioista ja sellaisia, joilla on käsittämättömän heikko ymmärrys melkein kaikesta. Joku jakaa kampanjoidessaan tulitikkurasioita, toinen ituja ja kolmas nenäliinoja. On isolla rahalla tehtyjä kampanjoita ja sellaisia, joissa kyltit on piirretty tussilla ja esitteet tulostettu omalla tulostimella. Jollakulla on liuta kampanjaväkeä apunaan, joku toinen taas kulkee yksin pitkin poikin vaalipiiriä ja vie kylttinsä ja mainoksensa itse. Näitä jälkimmäisiä katsoessa ajattelee väkisinkin, että voi kun ihmiset vain tietäisivät, miten paljon tuokin ehdokas on tehnyt töitä kampanjansa – ja uskaltaako sanoa: unelmansa – eteen. Ja aivan jokainen ehdokas, puolueesta riippumatta on välillä väkijoukon piirittämä ja välillä aivan yksin tilaisuudessa, johon ei sillä kertaa ketään tullut.

Ja kun ihmiset sitten tulevat, eivät heidän todelliset huolensa ja murheensa ole useinkaan niin korkealentoisia, kuin me poliitikot kuvittelemme. Kuten Kansan parissa -artikkelin kirjoittajat kertovat, useimmat asiat ovat aivan arkisia. Olin aina tiennyt, että pastorille ihmiset kertovat hyvinkin kipeitä asioita omasta elämästään, mutta en koskaan voinut kuvitella, että niin kerrotaan myös ehdokkaille. Sukulaispojan työttömyys, isöäidin kohtelu hoivakodissa ja epäreilulta tuntuva sosiaalietuuden epääminen tai vain viivästyminen ovat niitä asioita, joista ihmiset tulevat puhumaan.

Voin sanoa jo nyt, että tämä on ollut upea kokemus ja hieno reissu. Olen oppinut paljon. Vaalipäivään on vielä matkaa ja työtä tehdään. Ja edelleenkin saa tulla kertomaan niistä asioista, jotka juuri sinua harmittavat. En minä voi luvata niihin kaikkiin ratkaisua, mutta mennään eteenpäin. Päivä kerrallaan. En vielä tiedä, miten juuri minun näissä vaaleissa käy, mutta arvostukseni kaikkia ehdokkaita ja politiikkaan lähteneitä kohtaan on kyllä kasvanut. Nostan hattua ja toivotan menestystä kaikille ehdokkaille.

Tässä alla on listattuna hyvän ystäväni, Mika Tervaskankaan minulle tekemiä vaalivideoita. Olen todella kiitollinen Mikalle hänen ystävyydestään ja avustaan näiden videoiden kanssa.