Politiikka ja yhteiskunta
-
Väärä puolue?
”Sä oot Rami ihan hyvä jätkä, mutta väärästä puolueesta” Yllättävän moni ihminen on sanonut minulle tuon yllä olevan lauseen. Sen molemmat toteamukset ovat yhtä lailla hämmästyttäviä. Se, että minua pidetään hyvänä jätkänä ja se, että edustan väärää puoluetta, Kristillisdemokraatteja. Toki ymmärrän asian siitä näkökulmasta, että minullakin on mielessä muutama sellainen puolue, jota en voi missään Continue reading
-
Tuulivoimapuistosta.
Meille Pietarsaarelaisille on nyt kahden eri toimijan toimesta kerrottu merelle sijoitettavan tuulivoimapuiston rakennussuunnitelmista. Tarkalleen ottaen nyt on vasta tehty selkoa siitä tavasta, jolla hankkeiden ympäristövaikutuksia tullaan arvioimaan. Se päivä, kun voimalat tuottavat sähköä tai vetyä on vielä kaukana tulevaisuudessa. Samalla on kuitenkin käynnistynyt vilkas keskustelu hankkeen mahdollisista vaikutuksista alueemme ympäristöön, talouteen, työpaikkoihin ja maisemaan. Jokaiselle Continue reading
-
Lobbausta ja anarkiaa?
Kun lähdin mukaan politiikkaan, minut yllätti ehkä kaikkein eniten erilaisten yhteydenottojen määrä. Ihan siitä lähtien, kun olin vasta ehdokkaana kunnallisvaaleista, sähköpostiini alkoi tulla monenlaista kutsua ja viestiä. Tuli kutsuja erilaisiin webinaareihin ja tapahtumiin. Tuli erilaista uutiskirjettä ja tiedotetta ja tuli erilaisten eturyhmien listaamia toiveita ja tavoitteita, joita meidän tulisi tietysti sitten ajaa, jos tulemme valituksi. Continue reading
-
Politiikan lainalaisuuksia
En voi millään muotoa profiloitua politiikan asiantuntijaksi, mutta jotakin olen sentään jo oppinut. Yksi aivan perustavaa laatua oleva tosiasia on se, että on aivan sama millainen poliittinen päätös jossakin asiassa tehdään, aina on joukko ihmisiä joiden mielestä päätös on aivan väärä. Tämä saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta se on samalla kuitenkin asia, jonka tajuaa kunnolla vasta Continue reading
-
33
[Tämä teksti on aiemmin julkaistu toisella blogisivustollani. Kopioin sen tänne, koska tämä sivu on poliitikon tehtävääni varten luotu] Tuossa se nyt on – otsikossa – minun vaalinumeroni. Tuntuu aika hurjalta, mutta kai siihenkin tottuu. Minulta on tässä vaalien alla kyselty vähän konkreettisempaa listaa asioista, jotka koen tärkeäksi. Eräs kokenut kuntapoliitikko toivoi jopa ”uusia avauksia”. Molemmat Continue reading
Rami Lehtola
Olen pietarsaarelainen kaupunginvaltuutettu ja politiikasta kiinnostunut keski-ikäinen mies. Kirjoitan tällä sivustolla kaikkea politiikkaan ja yhteiskuntaan liittyvää. Kuulun Kristillisdemokraatteihin, mutta kuvittelen silti olevani kykenevä kuuntelemaan ja ymmärtämään toisenlaisesta arvomaailmasta ponnistavien ihmisten ajatuksia
Viimeisimmät





































