-
Kampanjointia
Jokainen eduskuntavaaleissa ehdolla oleva ihminen joutuu kampanjoimaan valintansa puolesta. Kampanjointi on puolestaan ennen muuta kestävyysurheilua tai kymmenottelua, jossa on jaksettava kauan ja osattava monenlaisia tapoja markkinoida itseään. Sitähän kampanjointi pohjimmiltaan on: itsensä, ajatustensa ja oman puolueensa markkinointia. (Kymmenottelusta kirjoitti upeasti Helsingin Sanomien Jaakko Lyytinen kolumnissaan.)
Kampanjointi on toisaalta hyvin perinteinen taiteenlaji. Kirjoitetaan lehtiin mielipidekirjoituksia, viedään kylttejä teiden varsille ja jaetaan esitteitä tai muuta vaalimateriaalia toreilla, kävelykaduilla ja kauppojen parkkipaikoilla. Postitetaan ehkä vaalilehtiä koteihin. Modernimpaa suuntausta edustavat mainokset digitaalisilla näytöillä tai sosiaalisessa mediassa, podcastit, livelähetykset vaalitapahtumasta tai vaikkapa vaalivideot, joita itsekin olen tuonnetämän tekstin alle listannut. Tiedän, etteivät kaikkein kokeneimmatkaan tiedä, mikä olisi paras tapa kampanjoida. Siksi ne, joilla on mahdollisuus, tekevät vähän kaikkea. Toisaalta taas sellaiset, joilla on rajallisesti aikaa tai resursseja tai molempia, keskittyvät siihen mihin kykenevät. Hyvin maanläheistä ja juurevaa touhua kaikenkaikkiaan.
Tottakai tällaisena aikana on helpompaa, jos on onnistunut luomaan mielenkiintoisen Youtube- tai TikTok -kanavan, mutta jos ihminen ei vain ole luonteeltaan tubettaja tai tiktokkaaja, ei ole helppoa yhtäkkiä sellaiseksi ruveta. Eikä suosittua kanavaa voi tyhjästä luoda.
Kaltaiselleni markkinoinnin ammattilaiselle on ollut hyvin kiehtovaa katsella erilaisia vaalikampanjoita. Olin vieraana Seinäjoen Ideaparkissa ja katselin siellä monien kokeneiden poliitikkojen – oikeiden raskassarjalaisten – kampanjointia ja totesin, että loppujen lopuksi meidän tapamme kampanjoida ei eroa merkittävästi toisistaan. Lisäpontta ajatuksilleni sain lukieassani toisen Helsingin Sanomien artikkelin: Kansan parissa.
Pyydän, älä tulkitse minua väärin. En tarkoita tällä sitä, että oma kampanjointini olisi jotenkin erinomaista tai että minäkin olisin raskaan sarjan poliitikko. Istuvilla kansanedustajilla ja ministereillä on aivan varmasti kaikkea enemmän: enemmän tukijoita, enemmän rahaa, enemmän aikaa (ainakin kampanjatauolla) ja enemmän tietoa ja kokemusta. Tarkoitan sitä, että loppujen lopuksi kuitenkin meidän kaikkien tienvarsikylteissä on samat asiat: nimi, naama ja numero. Joillakin lisäksi logo – oma tai puolueen – ja nettisivut tai vaalislogan.
Olen kuullut kuinka kokeneet poliitikot vastaavat vaalipaneeleissa. Osa heistä on nopeita ja nokkelia, osa taas ei tee minkäänlaista vaikutusta. Toisilla on hyvä ulosanti ja miellyttävää karismaa, toiset eivät erotu kummallakaan. On ehdokkaita, joilla on käsittämättömän laajasti tietoa eri asioista ja sellaisia, joilla on käsittämättömän heikko ymmärrys melkein kaikesta. Joku jakaa kampanjoidessaan tulitikkurasioita, toinen ituja ja kolmas nenäliinoja. On isolla rahalla tehtyjä kampanjoita ja sellaisia, joissa kyltit on piirretty tussilla ja esitteet tulostettu omalla tulostimella. Jollakulla on liuta kampanjaväkeä apunaan, joku toinen taas kulkee yksin pitkin poikin vaalipiiriä ja vie kylttinsä ja mainoksensa itse. Näitä jälkimmäisiä katsoessa ajattelee väkisinkin, että voi kun ihmiset vain tietäisivät, miten paljon tuokin ehdokas on tehnyt töitä kampanjansa – ja uskaltaako sanoa: unelmansa – eteen. Ja aivan jokainen ehdokas, puolueesta riippumatta on välillä väkijoukon piirittämä ja välillä aivan yksin tilaisuudessa, johon ei sillä kertaa ketään tullut.
Ja kun ihmiset sitten tulevat, eivät heidän todelliset huolensa ja murheensa ole useinkaan niin korkealentoisia, kuin me poliitikot kuvittelemme. Kuten Kansan parissa -artikkelin kirjoittajat kertovat, useimmat asiat ovat aivan arkisia. Olin aina tiennyt, että pastorille ihmiset kertovat hyvinkin kipeitä asioita omasta elämästään, mutta en koskaan voinut kuvitella, että niin kerrotaan myös ehdokkaille. Sukulaispojan työttömyys, isöäidin kohtelu hoivakodissa ja epäreilulta tuntuva sosiaalietuuden epääminen tai vain viivästyminen ovat niitä asioita, joista ihmiset tulevat puhumaan.
Voin sanoa jo nyt, että tämä on ollut upea kokemus ja hieno reissu. Olen oppinut paljon. Vaalipäivään on vielä matkaa ja työtä tehdään. Ja edelleenkin saa tulla kertomaan niistä asioista, jotka juuri sinua harmittavat. En minä voi luvata niihin kaikkiin ratkaisua, mutta mennään eteenpäin. Päivä kerrallaan. En vielä tiedä, miten juuri minun näissä vaaleissa käy, mutta arvostukseni kaikkia ehdokkaita ja politiikkaan lähteneitä kohtaan on kyllä kasvanut. Nostan hattua ja toivotan menestystä kaikille ehdokkaille.
Tässä alla on listattuna hyvän ystäväni, Mika Tervaskankaan minulle tekemiä vaalivideoita. Olen todella kiitollinen Mikalle hänen ystävyydestään ja avustaan näiden videoiden kanssa.
-
Vaalikonevastauksia
Eduskuntavaalit lähestyvät ja tarjolla on taas lukuisa joukko erilaisia vaalikoneita, joihin ehdokkaita pyydetään vastaamaan. Niiden täyttäminen on aikaa vievää puuhaa, mutta niistä saa myös hyvän kuvan ehdokkaiden mielipiteistä ja myös perusteluista, mikäli ehdokas on ne kirjoittanut.
Itse olen pyrkinyt kirjoittamaan edes jonkinlaisen perustelun lähes jokaiseen vaalikoneen väittämään. Olen tähän alle listannut ne vaalikoneet, joihin olen vastannut ja jotka ovat tänään 18.2. jo avattuna.
Alla olevista linkeistä löydät siis minun ajatukseni. Voit kommentoida tänne blogisivulleni, jos sinulla on erilaisia ajatuksia tai tietysti myös, jos olet samaa mieltä. En väitä olevani jokaisen asian asiantuntija ja olen valmis tarkistamaan ajatuksiani, jos esität minulle hyviä perusteluita.
Linkki Sanoman vaalikoneeseen: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009392020.html
Valitse: Selaa kaikkia ehdokkaita ja sen jälkeen hae ehdokkaan nimellä: Rami Lehtola, niin näet vastaukseni.Nuorten vaalikoneen vastaukseni löytyvät täältä: https://nuorisoala.fi/nuorten-vaalikone-2023/#/ehdokkaat/CANDIDATE_sA3qeen4MofX5Lr6igRXpX?lng=fi
Uskonnonvapaus.fi -sivuston vaalikoneeseen vastasin tällä tavalla: https://uskonnonvapaus.fi/vaalit/eduskunta2023/77
Vastaukseni YLEn vaalikoneeseen löydät täältä: https://vaalit.yle.fi/vaalikone/eduskuntavaalit2023/10/ehdokkaat/472?lang=fi-FI
Iltalehden vaalikone löytyy täältä:
https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2023/vaalikone#/vaalipiiri/439/ehdokas/64654 -
Takinkääntöä – vuoden 2023 versio
Olen kirjoittanut tämän saman tekstin yli kymmenen vuotta sitten, vuonna 2011. Nyt, kun olen itse valmistautumassa eduskuntavaaleihin, totesin tämän olevan edelleen ajankohtainen. Tein muutaman pienen korjauksen, mutta sisältö on hyvin pitkälti muuttumaton.
Näin lähestyvien vaalien alla sattuu aika ajoin silmiin syytöksiä poliitikkojen takinkääntötempuista. Koukuttavaa sisältöä etsivät wannabe-aktivistit kuluttavat aikaansa selailemalla jonkun pinnalla olevan poliitikon vanhoja puheita ja kirjoituksia ja löytävät esimerkkejä selvästä takinkäännöstä. Siis siitä, että tarkkailun kohteena oleva poliitikko on joskus sanonut jotakin tai ollut jotakin mieltä jostakin ja uusimpien haastattelujen mukaan näyttää muuttaneensa mielipidettään. Mikä skandaali!
Sarkasmi sikseen. On hyvä, että poliitikkoja ja muitakin ihmisiä otetaan kiinni heidän puheistaan. Toistuva mielistely ja räikeä populismi pitääkin poimia pois ja paljastaa. En ole niin sinisilmäinen, ettenkö ymmärtäisi poliitikkojen sortuvan helposti populismiin ja äänten kalasteluun sopivia mielipiteitä esittämällä. Kuitenkin mielestäni populistin leima lyödään poliitikkoon tänä päivänä ihan yhtä nopeasti kuin rasistin leima maahanmuuttoa kritisoivaan, narsistin leima karismaattiseen johtajaan ja vihapuheen leima kaikkeen negatiiviseen kommentointiin.
Me halveksimme takinkääntöä sen tähden, että se on meistä äärimmäistä epärehellisyyttä. Voi se sitäkin olla. Samalla aikaa se voi olla äärimmäistä rehellisyyttä. Meistä jokainen kuitenkin arvostaa tutkijaa, joka on vuosikausia tutkinut vaikkapa ilmastonmuutosta. Hän on saattanut olla skeptinen tuota ilmiötä kohtaan ja on saattanut arvostellakin ilmastonmuutoksen puolestapuhujia. Jos sama tutkija kuitenkin kiistattomien todisteiden ja muuttuvien olosuhteiden vakuuttamana päätyy uudelle kannalle, ei kai häntäkään tarvitse leimata takinkääntäjäksi? Jokaisella on oikeus sanoa: ”Tässä asiassa olen ollut väärässä. Luulin vilpittömästi olevani oikeassa, mutta joudun myöntämään erehtyneeni.” Eikö se ole kaikkein arvostettavinta rehellisyyttä?
Minä olen monta kertaa joutunut myöntämään olevani väärässä. Monta kertaa olen jättänyt sen myöntämättäkin. Niinä harvoina kertoina, kun itse olen ollut oikeassa ja toinen on myöntänyt minulle olleensa väärässä, on päällimmäinen tunne ainoastaan arvostus ja kunnioitus. Vahingonilolla ei sellaista hetkeä halua pilata.
Itse asiassa jokaisella meistä on oikeus muuttaa mieltämme. Suositeltavinta se on silloin, kun mielenmuutoksemme perustuu faktoihin eikä vain tarpeeseen olla mieliksi toisille. Jos me pidämme itse kiinni tästä oikeudestamme, niin suokaamme se muillekin. Jopa poliitikoille. Joskushan heidänkin mielenmuutoksensa on puhtaasti paremman asiatiedon ja syvällisemmän perehtymisen seurausta. Minä ainakin pidätän itselläni oikeuden muuttaa mieltäni ja suon sen oikeuden myös muille.
Näillä ajatuksilla toivotan kaikille menestystä vaaleihin!
-
Mitä Venäjästä pitäisi oikein ajatella?
Jos ollaan ihan rehellisiä, niin en tässä tekstissä tietenkään voi antaa suoraa vastausta tuohon otsikon kysymykseen. Voin korkeintaan kertoa, että mitä minä Venäjästä ajattelen.
Muistan oikein hyvin sen torstain, jona Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Päällimmäisenä tunteenani oli raju pettymys. Minäkin olen yksi niistä ihmisistä, jotka kuvittelivat, että me suomalaiset tunnemme ja ymmärrämme Venäjää paremmin kuin ehkä jotkut toiset. Ajattelin, että Venäjä on sellainen suvun kireäluonteinen setä, jonka kanssa on vähän työlästä tulla toimeen, mutta joka on silti sukua. Parhaimmillaan oikein mukava kaveri, mutta vodkaryypyn jälkeen sietämätön. Nyt ajattelen, ettei Venäjää taida lopulta oikein ymmärtää kukaan. Eivät ehkä edes kaikki venäläiset.
Taannoinen puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) sanoi kuuluisassa puheessaan seuraavasti: ”Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä.”. Lausuntoa seurasi poliittinen myrsky. Muistan jo silloin pohtineeni, että mitä väärää Häkämiehen sanoissa on? Mitä muita turvallisuushaasteita meillä on? Kuka muu tänne voisi hyökätä? Viro? Ruotsi? Häkämies lienee kuitenkin saanut synninpäästön ja jonkinasteisen profeetan maineen nykytilanteen myötä. Ajattelin itse silloin, että vaikka joku tai jokin on pääasiallinen haaste tai uhka ei tarkoita sitä, että se olisi vielä kovin suuri haaste tai uhka.
Ajat muuttuvat, maantiede ei.
Edellä mainitsemani helmikuisen torstain jälkeen kaikki illuusioni särkyivät. Mielestäni Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli virhe ja vääryys monellakin tapaa. Ja kyllä minä silti näen monta virhettä myös ns. länsimaiden tavassa toimia. Jälkiviisaus on silti niin kovin helppoa ja turhaa. Tarkoitukseni ei ole etsiä syyllisiä. Ei edes Lahtista ja konekivääriä, jos viittaus Tuntemattomaan sallitaan.
Minä pohdin tässä vain sitä, että miten tästä eteenpäin. Ja yksinkertainen vastaukseni on, että jollakin tavalla ja jollakin aikataululla on jälleen kerran löydettävä yhteys Venäjän kanssa. Ymmärrän täysin, että sota Ukrainassa ei osoita laantumisen merkkejä ja siltä osin kaikki tällainen on kovin aikaista, mutta pohdin silti.
Perustan ajatukseni siihen, että meillä suomalaisilla on pitkä ja hankala historia Venäjän kanssa. Me olemme käyneet läpi Isovihan ja Pikkuvihan ajat, kamppailleet läpi sisällissodan (jossa venäjälläkin oli osuutensa) ja tietysti kokeneet Talvi- ja Jatkosodan myllerrykset. Kaiken sen jälkeenkin olemme silti aina uudelleen ja uudelleen solmineet uudet valtiosuhteet Venäjän tai Neuvostoliiton kanssa ja pyrkineet elämään rauhassa heidän kanssaan. Vaikka kuinka pohdin asiaa, en silti oikein näe, että me voisimme muuta. Ajat muuttuvat, maantiede ei. Venäjä tulee aina olemaan meidän naapurimme ja jotenkin on vain opittava elämään heidän kanssaan.
En tietenkään tarkoita, että meidän pitäisi olla sinisilmäisiä tai että tästä ei pitäisi ottaa opiksi. Ajattelen, että kun aika on sopiva ja haavat parantuneet, on jälleen edettävä pienin, epäilevin askelin ja varottava kaikkea sellaista, joka sitoo meidät liikaa Venäjän vaikutuspiirin alle. Siitä huolimatta on edettävä. Minä olen sitä mieltä, että näin pienellä maalla kuin Suomi, ei lopulta ole muuta mahdollisuutta. Tätä kirjoittaessa toivon, että sota Ukrainassa päättyisi mahdollisimman pian ja että hidas ja pitkä tie asioiden korjaantumiseen voisi alkaa.
-
Väärä puolue?
”Sä oot Rami ihan hyvä jätkä, mutta väärästä puolueesta”
Yllättävän moni ihminen on sanonut minulle tuon yllä olevan lauseen. Sen molemmat toteamukset ovat yhtä lailla hämmästyttäviä. Se, että minua pidetään hyvänä jätkänä ja se, että edustan väärää puoluetta, Kristillisdemokraatteja. Toki ymmärrän asian siitä näkökulmasta, että minullakin on mielessä muutama sellainen puolue, jota en voi missään tilanteessa äänestää tai kannattaa. Toisaalta tiedostan senkin, että KD ei ole perinteisesti keikkunut kannatuslistojen kärjessä. Äänestäjän mieleen saattaa tulla ajatus, että ääni menee hukkaan.
Äänestäjän on silti syytä muistaa, että ajatus väärästä puolueesta ja hukkaan menevästä äänestä vaatii vähän tarkennuksia. Kun puhutaan eduskuntavaaleista, on nimittäin niin, että suuren kannatuksen saanut suuri puolue voi silti jäädä oppositioon hallitusta muodostettaessa. Ja politiikan yleisiin lainalaisuuksiin kuuluu sekin hokema, että oppositiosta et voi vaikuttaa. Palataan tähän vielä. Joka tapauksessa gallupmenestys tai vaalimenestyskään eivät automaattisesti takaa sitä, että pääsee hallitukseen mukaan ja siinä mielessä myös se ”varmalle ehdokkaalle” annettu ääni voi mennä hukkaan.
”Jonkinlainen tilivelvollisuus äänestäjiä kohtaan pitäisi silti jokaisella vaaleilla valitulla olla.”
Usein ei kuitenkaan ole kyse puolueista, vaan niistä ”hyvistä jätkistä ja mimmeistä”, joita erilaiset ihmiset haluavat äänestää. Kunnallispolitiikan puolella olen usein ihmetellyt, että miten valtuustoon valitaan ihmisiä, jotka eivät sano sanaakaan valtuuston kokouksissa. Joskus nämä ihmiset ovat kovinkin kärkkäitä kommentoimaan asioita vaikkapa netissä tai lehtien palstoilla, mutta itse pelipaikalla he ovat aivan hiljaa. Silloinkin voidaan ajatella, että ääni meni hukkaan. Henkilö tuli kyllä valituksi, mutta ei sitten muista/halua/uskalla edustaa. Toki tämä kaikki on demokratiaa ja valtuutetulla tai kansanedustajalla on oikeus toimia, kuten hyväksi näkee. Jonkinlainen tilivelvollisuus äänestäjiä kohtaan pitäisi silti jokaisella vaaleilla valitulla olla.
Mainitsin tuossa aiemmin tuon ajatuksen siitä, että oppositiosta käsin et voi vaikuttaa. Se ei pidä aivan täysin paikkaansa. Verkostoitunut ja aktiivinen poliitikko voi vaikuttaa monin eri tavoin. Kunnallispolitiikassa minuun ottaa usein yhteyttä sellaiset henkilöt, jotka eivät kenties juuri tällä kertaa tulleet valituiksi. He kertovat omia näkemyksiään ja kysyvät minun käsitystäni ja yhdessä me pohdimme parasta ratkaisua eri tilanteisiin. Kenelläkään ei ole yksin parasta tai kaikkea tietoa olemassa. On vain fiksua kuunnella erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia eri tilanteista.
Sama pätee jopa eduskunnassa. Tuntemani kansanedustaja kertoi, kuinka hän oli saanut edistettyä erästä tärkeäksi katsomaansa asiaa perustelemalla sen hyvin hallituspuolueen edustajille. Nämä veivät asiaa eteenpäin. Kunnia ei ehkä tullut oikeaan osoitteeseen, mutta asia tuli hoidettua.
Tämä osoittakoon vain sen, että ääni voi mennä hukkaan tai sillä voi olla kovasti painoarvoa. Sitä on vain vaikea tietää etukäteen. Teot ratkaisevat ja aika näyttää.
-
Tuulivoimapuistosta.
Meille Pietarsaarelaisille on nyt kahden eri toimijan toimesta kerrottu merelle sijoitettavan tuulivoimapuiston rakennussuunnitelmista. Tarkalleen ottaen nyt on vasta tehty selkoa siitä tavasta, jolla hankkeiden ympäristövaikutuksia tullaan arvioimaan. Se päivä, kun voimalat tuottavat sähköä tai vetyä on vielä kaukana tulevaisuudessa. Samalla on kuitenkin käynnistynyt vilkas keskustelu hankkeen mahdollisista vaikutuksista alueemme ympäristöön, talouteen, työpaikkoihin ja maisemaan.
Jokaiselle suomalaiselle tulisi olla tällaisena aikana selvää omavaraisuuden merkitys. Suomen tulisi olla mahdollisimman omavarainen muun muassa energian ja ruoantuotannon suhteen. Tämän mittaluokan hanke on merkittävä askel kohti ensin mainittua. Lisäksi hankkeissa mukana oleva vedyn tuotantomahdollisuus on aidosti mielenkiintoinen optio.
Vihreä siirtymä on toisille muotisana ja toisille kirosana. Haasteena tässä on joka tapauksessa se, että samaan aikaan pitäisi tuottaa vihreää sähköä ja vihreää vetyä, mutta edes perinteisesti vihreänä pidetty tuulivoima ei kaikille kelpaa tuotantotavaksi. Vihreää siirtymää pitäisi tehdä, mutta mikään tie tunnu kelpaavan. Merelle sijoitettavan tuulivoimapuiston arvellaan vaikuttavan linnustoon tai kalastoon. Samoin voimalan lavoista irtoaa ilmeisesti mikromuovia ja taitaapa voimaloiden käytettyjen lapojen uusiokäyttökin olla tällä hetkellä mahdotonta. Kaikkea tätä on YVA-menettelyssä tarkoitus arvioida.
Minä suhtaudun hankkeeseen lähtökohtaisesti positiivisesti. Yhteiskunta tarvitsee energiansa, eikä mikään tuotantotapa ole täysin ongelmatonta. Fossiilisten polttoaineiden käyttö lienee ympäristön kannalta moninkertainen ongelma mikromuoviin tai käytettyjen lapojen rinnalla. Mitä maisemaan tulee, en halua, että Pörkenäsiä tai Fäbodaa käytetään maihinnousukohteina kaapeleille. Alholma on Pietarsaaren alueella paras kohde siihen. Sen sijaan haluan, että ympäristövaikutusten arviointi perustuu faktoihin, ei vain mielikuviin.
Rami Lehtola
kansanedustajaehdokas, KDTeksti on mielipidekirjoitukseni, joka julkaistiin Pietarsaaren Sanomien ja Österbottens Tidnigin mielipideosastolla marraskuussa 2022
-
Lobbausta ja anarkiaa?
Image by wirestock on Freepik Kun lähdin mukaan politiikkaan, minut yllätti ehkä kaikkein eniten erilaisten yhteydenottojen määrä. Ihan siitä lähtien, kun olin vasta ehdokkaana kunnallisvaaleista, sähköpostiini alkoi tulla monenlaista kutsua ja viestiä. Tuli kutsuja erilaisiin webinaareihin ja tapahtumiin. Tuli erilaista uutiskirjettä ja tiedotetta ja tuli erilaisten eturyhmien listaamia toiveita ja tavoitteita, joita meidän tulisi tietysti sitten ajaa, jos tulemme valituksi. Kai se sitten on sitä lobbausta, mistä paljon kuulee puhuttavan.
Nyt, kun olen ilmoittautunut eduskuntavaaliehdokkaaksi, sama kehitys jatkuu. Kutsut ja viestit saattavat tulla ehkä hieman isommilta toimijoilta, koska eduskuntavaaleissa on silti kysymys koko Suomea koskevista asioista. Kuntapoliitikkohan keskittyy pääosin oman ja ehkä muutaman naapurikunnan asioihin – silloin, kun kuntarajat ylittävää yhteistyötä tehdään. Minulle tulee jo nyt yksi poliittinen uutiskirje, jonka toimittaja on saanut yhteystietoni virallisista rekistereistä. Samoin olen menossa ainakin kuuntelemaan toisen valtakunnallisen toimijan hallitusohjelmatavoitteista. Nämä molemmat liittyvät siis tuohon eduskuntavaaliehdokkuuteeni.
Tähän kaikkeen liittyy silti myös politiikan yksi hankalimmista kuvioista – aika ei tahdo riittää. Pelkästään kunnallisella tasolla on monta hienoa ja tärkeää tapahtumaa, jossa haluaisi olla mukana. Joissakin tapahtumissa ehkä vain ”viran” puolesta, mutta monessa ihan aidosta mielenkiinnosta. Kuitenkin moni kaltaiseni amatööripoliitikko tekee päivät palkkatyötään ja aikaa pitää jakaa myös perheelle ja harrastuksillekin. Eikä lepokaan olisi pahitteeksi aina silloin tällöin.
Olen viime päivinä kuunnellut äänikirjoja ja erityisesti olen keskittynyt poliitikkojen elämäkertoihin ja poliittisiin muistelmiin. Aika usein niissäkin tulee esille se sama haaste, että kysyjiä ja kutsujia on aivan liikaa. Ja toki minä ymmärrän, että ”You ain’t seen nothing yet”. Mitä kauemmin tässä on mukana ja mitä pitemmälle pääsee, sitä kovemmaksi käy kilpailu myös ajasta. Mutta ehkäpä muistat – arvoisa äänestäjä – että aikaa meillä on kaikilla saman verran. Itse pyrin käyttämään oman aikani mahdollisimman viisaasti. Koeta sinäkin.
-
Politiikan lainalaisuuksia
En voi millään muotoa profiloitua politiikan asiantuntijaksi, mutta jotakin olen sentään jo oppinut. Yksi aivan perustavaa laatua oleva tosiasia on se, että on aivan sama millainen poliittinen päätös jossakin asiassa tehdään, aina on joukko ihmisiä joiden mielestä päätös on aivan väärä.
Tämä saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta se on samalla kuitenkin asia, jonka tajuaa kunnolla vasta kun lähtee politiikkaan mukaan. Yleisellä tasolla voidaan todeta, että valtiontaloudessa on vain kaksi keinoa tasapainottaa talous. Voit korottaa veroja – tiettyyn rajaan saakka, tai voit karsia menoja, eli leikata – tiettyyn rajaan saakka. Jos nämä kaksi keinoa eivät riitä tuomaan tuloja ja menoja tasapainoon, kuitataan ero ottamalla velkaa.
On vain rehellistä myöntää, että kaikki tuo on suhteellisen vaikeaa. Euroopan komission puheenjohtajana toiminut Jean-Claude Juncker onkin sanonut osuvasti: ”Me kaikki tiedämme mitä pitää tehdä. Me emme vain tiedä kuinka tulemme uudelleen valituksi sen jälkeen, kun olemme tehneet sen mitä pitää”.
Siksi poliitikkojen on niin kovin hankalaa tehdä kipeitä leikkauspäätöksiä. Joskus on vain poliittisesti helpompi ottaa lisää velkaa ja jättää murheet seuraavalle hallitukselle kuin tehdä kovia päätöksiä ja kantaa niistä seuraamukset. Ja juuri siitä meitä poliitikkoja niin usein syytetään – aivan syystä. Totta se kuitenkin on, että olitpa sitten korottamassa veroa, leikkaamassa menoja tai kuittaamassa alijäämää velalla, niin aina löytyy lauma ihmisiä jotka osaavat kertoa että juuri se oli väärä päätös
Toinen lainalaisuus – ei vain politiikassa, vaan kaikessa elämässä – on se, että on aina helpompi arvostella sitä joka tekee kuin kertoa mitä tekisi itse. Ei tarvitse kuin seurata pientä myrskyä Facebookissa kun huomaa, että usein kaikkein kovimmilla kriitikoilla ei ole muuta kuin se kritiikki. Heillä ei ole tarjota ainuttakaan vaihtoehtoa ratkaisuksi.
Toki Suomen poliittinen järjestelmäkin perustuu hallituksen ja opposition loputtomaan tanssiin. Hallitus esittää ja oppositio räkyttää. Niin se on aina ollut ja tulee kaiketi aina olemaankin.
-
33
Vaalimainokseni vuodelta 2021 [Tämä teksti on aiemmin julkaistu toisella blogisivustollani. Kopioin sen tänne, koska tämä sivu on poliitikon tehtävääni varten luotu]
Tuossa se nyt on – otsikossa – minun vaalinumeroni. Tuntuu aika hurjalta, mutta kai siihenkin tottuu. Minulta on tässä vaalien alla kyselty vähän konkreettisempaa listaa asioista, jotka koen tärkeäksi. Eräs kokenut kuntapoliitikko toivoi jopa ”uusia avauksia”. Molemmat ovat hyviä ja fiksuja pyyntöjä. Haaste on kai siinä, että ensikertalaisen on vähän vaikeaa tietää tarkalleen, miten järjestelmä toimii. Mitä ovat ne ”vanhat avaukset”, joita aina toistellaan ja mitä työkaluja kuntapäättäjän työkalupakista loppujen lopuksi löytyy. Toisaalta nyt – ilman kyynisyyden painolastia – on kaiketi helpompi haaveilla.
Tässä on siis listattuna esimerkkejä asioista, joita haluaisin edistää, kyseenalaistaa ja korjata. Yksin ei saa mitään aikaan ja voi olla, että tahtoa ei löydy riittävän laajalti, mutta yritän silti. Painotan, että en tunne kaikkien päätösten ja mekanismien taustoja riittävästi. Voi olla, että olen ymmärtänyt jotkin asiat väärin. Pidätän siis itselläni oikeuden muuttaa mieltäni, jos saan uutta tietoa.
Lasten ja nuorten salivuoromaksut
Yksi konkreettinen asia, johon haluaisin muutoksen, on junioreiden salivuoromaksut. Mielestäni junioreiden salivuorot voisivat olla ilmaisia. Nyt jostakin syystä niin on vain jalkapallon kohdalla, länsikentällä. Kun olen salibandyerotuomarina kiertänyt maakunnan eri kuntia, niin sieltä löytyy monta kuntaa, jossa salivuorot ovat ilmaisia tai selkeästi halvempia. Eikä kyse ole vain salibandystä. Eihän mitään lajia voi suosia toisen kustannuksella. (Näköjään voi *) Pietarsaaressa, Rettig Sport Centerillä on kuitenkin juniorivuoron hinta 50 € per tunti ja aikuisvuoron hinta 55 € per tunti. Salibandyjuniori maksaa siis vuorostaan aina 50 euroa, kun jalkapallojuniori harjoittelee kesän ilmaiseksi. Ihmettelen, että tällainen on nähty oikeudenmukaiseksi hinnoitteluksi.
Ihmettelen, että tällainen on nähty oikeudenmukaiseksi hinnoitteluksi
Pietarsaaren väkiluku on pienentynyt monta vuotta peräkkäin. Väkikato ei ole vuolas virta, vaan kitulias puro. Yksi näistä puroista liittyy jopa harrastusten hintaan. Yksinkertaistettuna kuvio menee siten, että kalliit salivuorot näkyvät suoraan kausimaksuissa. Sen seurauksena jää aina pois muutama, joilla ei ole varaa. Naapurikaupungin seuralla on siis pikkuisen enemmän pelaajia ja kenties yksi salivuorokin enemmän ja he saavat jalkeille paremman joukkueen. Parempi joukkue menestyy ja meidän seuramme ei. Menestymättömyys saa taas muutaman lopettamaan ja kierre jatkuu. Jossakin vaiheessa parhaita pietarsaarelaispelaajia houkutellaan naapuriin pelaamaan. Oma joukkue näivettyy ja vanhemmat alkavat kuskata lapsiaan vaikkapa Kokkolaan pelaamaan. Kun siellä sitten ollaan neljä kertaa viikossa, niin hoidetaan ruokaostokset ja muu kaupassa käynti samalla. Varttuessaan lapsi valinnee koulupaikakseen saman kaupungin ja kohta on edessä muutto uudelle paikkakunnalle. Tästä on monta esimerkkiä. Siksi salivuoromaksuillakin on oma vaikutuksena. Se on oman pienen puronsa alkulähde.
Optima
Asia, jonka haluan kyseenalaistaa on Optiman koulutustarjonta. Tätä on myös mielipidekirjoituksissa nostettu esiin. Tosiasia on, että Pietarsaaresta ei oikein enää saa ammatillista koulutusta suomeksi. Taannoisessa asukasfoorumissa sain kuulla, että asiasta on tehty aikoinaan jonkinlainen sopimus: Optima kouluttaa alueen ruotsinkieliset ja KPEDU suomenkieliset. Kuka on tehnyt tuon päätöksen ja miksi?
Seuraus siitä on selvä. Suomenkieliset nuoret joutuvat hakemaan koulutuksensa Kokkolasta, Vaasasta, Seinäjoelta tai kauempaa ja moni heistä jää sille tielleen. Muistan omalta opiskeluajaltani sen, että muutaman opiskeluvuoden jälkeen muutto takaisin kotipaikkakunnalle ei ollut mitenkään itsestäänselvyys.
Omalla tavallaan mielenkiintoista on sekin, että KPEDU on palkittu Maakunnan paras liikuttaja –palkinnolla vuonna 2019, kun Optima on Euroopan innovatiivinen ja erinomainen ammatillinen kouluttaja, vuodelta 2016. Ihan vain näitä palkintoja vertaamalla jää kuva, että suomen- ja ruotsinkielisten nuorten saama ammatillinen koulutus ei ole aivan vertailukelpoista.
Luulen, että tässä asiassa näkymätön kielimuuri tulee todeksi, eikä tälle haluta tehdä mitään. Siitä huolimatta tämä on toinen pieni puro, jonka uomaa suomenkieliset nuoret valuvat pois kaupungista.
Asioiden hoito
Ihan tavallisena kuntalaisena minua joskus ärsyttää, ettei yksinkertaisiakaan asioita tunnu saavan hoidettua. Siihen haluaisin muutoksen. Haluaisin voida vaikuttaa siten, että virkamiehistö kokisi olevansa ennen kaikkea palveluammatissa.
Tellushallin kattopalkit ovat homeessa ja edessä on 700000 euron remontti
Yksi esimerkki asioiden hoitamattomuudesta liittyy Tellushallin takana olevaan frisbeegolf-rataan. Frisbeegolf on upea harrastus, enkä haluaisin sitä jarruttaa tai estää. Tuolla kyseisellä radalla on kuitenkin yksi kori, jolle heitettäessä käy joskus niin, että kiekko karkaa ja lentää hallin peltikatolle. Siellä on lumiesteitä, joihin frisbee jää kiinni. Koska frisbeet ovat heittäjille tärkeitä, niin he koettavat saada kiekon alas heittämällä kiviä hallin aaltopeltikatolle. Ja koska katto on aaltokuvioinen, niin kivi saattaa kimmota kauaskin siitä, mihin se alun perin osuu. Joskus käy niin, että yhtä kiekkoa kohden katolle heitetään kymmeniä kiviä kahden kolmen heittäjän voimin.
Otin asiasta yhteyttä sellaisiin tahoihin, joiden toimialaan tämän käsittääkseni kuuluu. Mitään ei ole tapahtunut. Esitin ratkaisuksi, että lumiesteet otetaan pois, sillä talvella ei hallin takana ole liikennettä. Toisekseen hallin etupuolella ei vastaavassa kohdassa ole lumiesteitä. Lisäksi esitin, että yksinkertainen verkko, jollainen on länsikentän päädyssä, voisi olla ratkaisu. Koko radan poistamista en suositellut. Mitä haittaa tästä kaikesta on? No toki kivi peltikatolla pitää melko kauheaa ääntä, mutta suurempi haitta on se, että tätä menoa me luemme takuulla jonkun vuoden päästä lehdestä, että Tellushallin kattopalkit ovat homeessa ja edessä on 700000 euron remontti. Siksi haluaisin, että asioita myös hoidetaan. (Viimeisin tilanne **)
Puheet ja teot
Ainakin puheissa me suomalaiset olemme usein suvaitsevaista kansaa, joka uskoo monikulttuurisuuteen ja työperäiseen maahanmuuttoon. Tekomme saattavat silti osoittaa, että kyseessä on vain kaunis puhe. Kuten todettua, kaupunkimme väkimäärä supistuu, koska pienet purot virtaavat poispäin. Lähipiirissämme on tilamme, jossa maahanmuuttajataustainen mies ja hänen suomalainen vaimonsa ovat muuttamassa kaupungista pois, koska eivät ole löytäneet töitä.
Heillä olisi täällä tarjolla kaikki se muu, mitä elämä ja pieni kaupunki voi tarjota: edullinen asuminen, lähellä olevat tukiverkosto, rauhallinen ja turvallinen ympäristö ja lyhyet välimatkat. Mikään näistä ei kuitenkaan paina vaakakupissa niin paljoa kuin se alati käsistä karkaava työpaikka. Niinpä me luemme jälleen ensi vuonna, että Pietarsaaren väkiluku on pienentynyt. Siinä on mukana tuo perhe, jossa on yksi maahanmuuttaja, kolme suomenkielistä ja joka on ytimeltään sitä, mitä me aina tänne kaupunkiin haluamme. Lapsiperhe. Perheen poismuutto näkyy siis monessa eri tilastossa. Ongelma vain on se, että mikään niistä tilastoista ei ole hyvä.
Olen esittänyt eri tilanteissa, että loppujen lopuksi ainoa asia, jolla on todellista merkitystä, on työpaikkojen saatavuus. Ja se on asia, joka ei loppujen lopuksi ole kovin paljoa kuntapäättäjien käsissä. Minä haluan silti tehdä sen minkä minä voin, että täällä olisi työpaikkoja ja että yrittäminen olisi mahdollista.
Tässä siis minun ajatuksiani. Jos haluat vielä tarkemmin selvittää, että miten olen ajatellut eri asioista, niin käyt tutustumassa eri vaalikoneisiin. Huomaathan vielä lukea myös perusteleni vaalikoneista. Itse olen ainakin joskus huomannut, että eri lailla ajattelevan perustelu on niin hyvä, että olen joutunut tarkistamaan omaa kantaani. Ehkä niin käy myös sinulle?
Olen täyttänyt seuraavat vaalikoneet:
Iltalehti
OAJ
Nuorten vaalikone
YLE
ÖT
PS/KPLisäksi voit katsoa vaalikeskusteluvideoni täältä: https://youtu.be/A0xB8goA_rg
* Tätä selvittäessäni kävi ilmi, että tilanne on aika sekava. Esimerkkilajissani salibandyssa juniorit siis maksavat 50 € per tunti, kun aikuisten vuoro maksaa 55€. Jalkapallon puolella Tellushallin koko kenttä maksaa junioreille 50 € ja aikuisille 80 € per tunti. Haasteena on toki se, että kokonaisella jalkapallokentällä harjoittelee helposti neljäkin juniorijoukkuetta. Onhan jalkapallokentän koko kuusinkertainen salibandykaukaloon verrattuna. Todella eriarvoistavaa on se, että Länsikentällä juniorit todella pelaavat ilmaiseksi koko kesän. Yhdelle lajille löytyy siis ilmaisia vuoroja keskellä kiivainta kautta, muille ei.
** Kun otin yhteyttä taas asianosaisiin puolen vuoden toimettomuuden jälkeen, vastaus oli ennalta-arvattava: lumiesteitä ei voi poistaa, mutta ne käydään puhdistamassa. Se ei luonnollisesti auta asiaa millään tavalla. Lumiesteet voisi muuttaa edes avomallisiksi, mutta kun ei, niin ei.
ramilehtola.com 